Maxim Urheilijaesittely – Oskari Mörö

Oskari Mörö, 29, 400 metrin aitajuoksija Espoosta. Aitajuoksun haasteisiin ja koukeroihin
lumouduin jo pienestä pitäen. Tästä todisteena edelleen mökiltä löytyvät muoviaidat.
Juokseminen on ylivoimaisesti paras liikuntamuoto joten oli helppo yhdistää kaksi
intohimoani. 15 vuotiaana tein päälajivalintani ja ammattimaisesti olen kilpaillut
aitajuoksussa nyt n. 10 vuotta. Parhaat saavutukseni ovat Olympialaisten välieräpaikka SEajalla,
EM 4. sija, EM 8. sija sekä kahteen otteeseen tehtailtu voimassa oleva Suomen
ennätys. Myös nuorten sarjoissa lukuisat arvokilpailufinaalipaikat sekä Suomen
ennätysajat ovat jääneet ikuiseen muistiin hienoina hetkinä.
Vapaa-aikani pyrin käyttämään harjoittelusta palautumiseen jotta kehitystä tapahtuu. Kun
energiaa, intoa ja aikaa riittää opiskelen tällä hetkellä omaan tahtiini avoimessa amk:ssa
liiketalousopintoja. Sopivia älyllisiä haasteita olen urani aikana pyrkinyt pitämään mukana
jotta ajatuksia saa huonoina hetkinä muualle. Kaikki tekeminen tapahtuu aina urheilun
ehdoilla.

Ammattimaisesti olen pystynyt tavoitella kansainvälistä
menestystä armeijavuoden (2013) jälkeen, jolloin sain ensimmäiset isot tukijani urheiluurani
varrelle. Maximin kanssa ollaan vedetty yhtä köyttä vuodesta 2016 lähtien.