Havaiji on jo horisontissa

Maxim-urheilija, Triathlonisti Katri Vuori, edustaa Suomea triathlonin vuoden huipputapahtumassa Hawaijin Konassa lokakuussa 2023. Katri kertoi meille omista kisaan valmistavista rutiineistaan.

 

Kahden vuoden projektin huipennus lähestyy ja matka Havaijin Konalle Ironman triathlonin täydenmatkan MM-kisoihin alkaa lokakuun ensimmäinen päivä. Kulunut kesä on mennyt pääosin treenatessa ja muutamalla kisalla. Elokuussa pääsin tunnustelemaan kansainvälistä tunnelmaa Lahdessa, jossa järjestettiin Ironman puolimatkan MM-kilpailu. Samalla tämä kisa toimi hyvänä valmistavana treeninä tulevaa ajatellen. Konan kisaa varten kunto on jo tehty, silti viimeiset viikot treenataan vielä, mutta huolella ja laadukkaasti. Näillä viimeisillä viikoilla haetaan muutamia hyvin onnistuneita harjoituksia, joiden kautta luodaan uskoa omaan tekemiseen.

Oli sitten tulossa pieni kisa tai jokin tapahtuma tai kauden päätavoite, hyvä valmistautuminen auttaa itse suorituksen onnistumisessa. Jokaisella lienee omat rutiininsa, ja minullekin on muotoutunut omat kuviot. Voin kuitenkin nostaa viisi tärkeää asiaa esille.

 

  1. Luota tehtyyn työhön

Viimeistään kisaviikolla kevennetään harjoituksia. Vältä viime hetken paniikkitreenejä! Hötkyilemällä luultavasti saat vaan vahinkoa aikaiseksi ja kuukausien tehty työ saattaa valua hukkaan. Usko siihen mitä olet jo tehnyt ja hae intoa kisapäivään lyhyillä valmistavilla treeneillä.

 

  1. Huolehdi riittävästi ravinnosta

Kisaviikolla on huolehdittava erityisen hyvin ravinnon saannista. Koska kestävyysurheilu vaatii hiilihydraatteja, voit myös hemmotella itseäsi herkuilla. Valtavaa hiilaritankkausta ei kuitenkaan tarvitse tehdä, itse syön korvapuustin tai vastaavan ja hieman irtokarkkeja. Tämän lisäksi juon vettä ja Maxim urheilujuomaa. Nesteen nauttiminen korostuu, mitä kuumempi sää on. Tankkauksen suhteen pitää kuitenkin olla tarkkana, ettei tule ähkyä tai pöhöistä oloa. Yksi omista rutiineistani on kisaa edeltävän illan pizzatankkaus, jolla varmistan, että tankit on täynnä ja juoma maistuu kisassa.

Toinen ravintoon liittyvä asia on suunnitella energian ja nesteen saaminen itse kisassa. Tee suunnitelma ja pysy siinä. Päätä etukäteen kuinka paljon käytät mahdollisia järjestäjien tarjoamia tuotteita vai käytätkö omia. Testaa kaikki suunnittelemasi tuotteet etukäteen.

  1. Tutki etukäteen reitit ja aikataulut

Tutki missä ja miten kisan reitit menevät, jotta mieleesi piirtyy jonkinlainen kokonaiskuva kisan kulusta. Jos mahdollista, käy tutustumassa reitteihin etukäteen. Tarkista aikataulut ja kirjoita vaikka ylös kaikki tärkeät ajankohdat. Triathlonissa on kisainfot ja vaihtoalueille pyörän ja tavaroiden viennit aikataulutettu, joten ne täytyy aina tarkistaa. Omaan aikataulutukseen kuuluu myös milloin menen kisapaikalle, milloin ja miten teen veryttelyt. Suunnittelu lähtee siitä milloin on startti. Kun tarkistat asiat etukäteen ja teet suunnitelmat, on taas yksi stressitekijä pois. Tässä huoltaja voi olla myös apuna.

 

  1. Suunnittele mitä otat mukaan

Testaa kaikki kisassa käyttämäsi vaatteet etukäteen. Olisi kauhean kiva hankkia uusinta uutta kisapäivään, mutta käytössä pehmenneet vaatteet ja jalalle sopivaksi todetut kengät ovat parempi vaihtoehto. Mieti miten varaudut sään vaihteluun jos siihen on aihetta. Varsinkin kisan jälkeen on hyvä saada pikaisesti kuivaa vaatetta päälle, joka Suomen oloissa usein on myös hyvä olla lämmintä.

 

  1. Ole rauhassa, pidä hyvä mieli

Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, on säilyttää mieli tyynenä. Siihen auttaa edellisten kohtien toteuttaminen, mutta myös riittävä lepo. Voit ottaa rauhassa ja nauttia siitä, että viimein pääset toteuttamaan sitä mihin olet harjoitellut. Mielen tyyneyttä lisää myös mielikuvaharjoitukset. Triathlonissa on todella monta vaihetta, mm. vaihdot, joiden sujuminen saattaa aiheuttaa etukäteen stressiä. Minun rutiineihin kuuluu käydä ajatuksissa kisa läpi vaihe vaiheelta, miltä uinti tuntuu, missä järjestyksessä vaihdan pyöräkamat, miten pyöräilen, kuinka lähden juoksemaan jne kunnes voin kuvitella miten tulen maaliin. Kun olet mielessäsi mennyt kisan läpi muutamaan kertaan, tuntuu se itse kisassa jo tutulta, samalla olet varautunut myös mahdollisiin yllätyksiin.

Jännitys on kehon tapa ilmaista, että valmistaudutaan kisaan. Se saattaa kuitenkin usein kasvaa piinalliseksi, estää hyvää suoritusta tai joillakin jopa osallistumasta erilaisiin tapahtumiin. Hyvä valmistautuminen auttaa kanavoimaan jännitystä itse suoritukseen, saamaan itsestä parhaimman esiin.

Tätä samaa kaavaa käytän myös Havaijin kisaan valmistautumisessa. Tällä kertaa kuitenkin pitkä matkustus, Havaijin kuumat ja kosteat olosuhteet ja aikaero, tuovat tullessaan uusia asioita huomioitavaksi. Onneksi pääsen paikan päälle hyvissä ajoin ennen itse kisaa, joten sopeutumiselle jää aikaa. Tällä hetkellä fiilis on hyvä ja luottavainen, odotan innolla tätä minulle ainutkertaista tapahtumaa.